Yksinäisyys on entistä yleisempää. Lue nyt, miten voit löytää oman yhteisösi ja mitä sinun tulee tietää oman yhteisön perustamisesta.
Vaikka sinulla olisi laaja ystäväpiiri, on epätodennäköistä, että teillä kaikilla olisi samat kiinnostuksen kohteet. Ette välttämättä edes asu samalla alueella. Tai ehkä olet juuri muuttanut etkä tunne ketään. Tällöin yhteisösi seurat ja ryhmät saattavat olla juuri se, mitä tarvitset löytääksesi uudelleen yhteyden muihin ihmisiin ja harrastuksiisi. Vaikka pidämmekin yhteyttä toisiimme enemmän kuin koskaan aikaisemmin sosiaalisen median kautta, yksinäisyyden lisääntyminen näkyy entistä selvemmin. Asiantuntijat sanovat meidän kärsivän ”yksinäisyysepidemiasta”, ja tilastojen mukaan noin 10 % aikuisista ympäri maailmaa tuntee itsensä yksinäiseksi.
”Fyysistä ja psyykkistä terveyttämme tukevilla ihmissuhteilla ja niiden syvyydellä ja merkityksellisyydellä on yhteys elämämme pituuteen”, selittää tohtori Charlotte Armitage, psykologi ja Generation Zombie -kirjan kirjoittaja. ”Valitettavasti meistä on muotoutumassa laiskojen kommunikoijien yhteiskunta, sillä verkossa yhteydenpito on helppoa. Meistä saattaa tuntua, että olemme yhteydessä toisiin ihmisiin, mutta todellisuudessa nämä ihmissuhteet ovat pinnallisia ja parasosiaalisia. Tämän vuoksi tunnemme itsemme entistä yksinäisemmiksi ja irrallisemmiksi.”
Tämän vuoksi on myös mahdollista, että emme osaa enää keskustella, sillä kun vuorovaikutustaitojen harjoittelumahdollisuudet ovat vähentyvät, yhteyden luominen muihin ihmisiin oikeassa elämässä saattaa tuntua vaikealta ja ylivoimaiselta. Näin ollen johonkin seuraan tai klubiin liittyminen voi olla juuri se, mikä pelastaa tilanteen – ”se antaa sinulle mahdollisuuden tutustua ihmisiin esimerkiksi yhteisen harrastuksen puitteissa, mikä tekee siitä vähemmän pelottavaa”, tohtori Charlotte jatkaa.
SOSIAALISTEN YHTEISÖJEN UUSI SUKUPOLVI
Sosiaalisia yhteisöjä perustavat usein ystävykset, jotka huomaavat löytäneensä ”jotakin yhteistä”. Näin kävi Crystalille ja Natalielle, jotka ovat olleet parhaita ystäviä yliopistoajoista asti. Läheteltyään toisilleen vuosien ajan sähköpostitse kiinnostavia artikkeleita, he perustivat Articles Club -nimisen kerhon. Ensin he laajensivat kerhoaan kahdeksaan ystävään, jotka tapasivat olohuoneessa. Nyt yhteisö on ollut olemassa melkein yhdeksän vuotta ja he järjestivät hiljattain tapahtuman uudessa Soho Housessa Brasilian São Paulossa. Tällä hetkellä he suunnittelevat yhteisön laajentamista maailmanlaajuiseksi ”virallisen isäntäohjelman” kautta.
”Aloittaessamme tuntui virkistävältä perustaa jotakin muuta kuin kirjakerho, jotakin, jossa ei tarvinnut sitoutua lukemaan kokonaista kirjaa ollakseen mukana toiminnassa. Kun järjestämme live-tapaamisen, ilmoitamme tapahtuman ja aiheen, ja jaamme sitten kyseisen artikkelin edellisenä päivänä, jotta ihmisillä on aikaa lukea se, mutta heidän ei tarvitse valmistautua liikaa”, toinen perustaja Crystal Cansdale selittää. ”Ohjaamme sitten keskustelua artikkelin ympärillä esittäen kysymyksiä ja antaen kaikille mahdollisuuden puhua. Pidämme ryhmän koon noin 15 henkilössä aiheiden vaihdellessa laidasta laitaan – saatamme keskustella esimerkiksi siitä, miksi astrologian suosio nousee ja uskonnon laskee, tai siitä, millainen logiikka piilee hyvän onnen takana.”
Näiden kerhojen kasvuvauhti kielii siitä, että niitä todella kaivataan yhteisöissä. Becca Broadbent perusti These Mums Do -juoksukerhon kahdeksan vuotta sitten yhdessä 18 muun jäsenen kanssa, jotka halusivat kehittyä nollatasolta 5 kilometrin juoksijoiksi. Nykyään kerhossa on yli 100 aktiivista jäsentä ja tarjolla on erilaisia haasteita. ”Kerho on kasvanut alkuperäisestä ryhmästä ja nykyään siihen kuuluu 5 kilometrin parantajaryhmä, 5–10 kilometrin ryhmä ja puolimaratoniryhmä. Kaikki ovat eri tasoilla, mutta juuri tämän vuoksi jäsenet löytävät omaan tahtiinsa sopivia uusia juoksukavereita, ja näin syntyy ja kehittyy uusia ystävyyssuhteita”, Becca sanoo. ”Siitä on muodostunut turvallinen ympäristö, ja tiedän sen olevan elintärkeä joillekin jäsenille – kukaan ei tuomitse sinua, jos valitat elämästä/lapsista/kumppanista, vaan kaikki ovat tukenasi. Mottomme on ”kun naiset tukevat naisia, tapahtuu uskomattomia asioita”, ja tämä pitää paikkansa. En olisi tehnyt puoliakaan niistä hulluista asioista, joita olen päätynyt tekemään, ilman juoksukerhoa – niitä ovat olleet mm. Tough Mudder- ja Endure 4 -kisat sekä Benidormin puolimaraton.”
Siitä on muodostunut turvallinen ympäristö, ja tiedän sen olevan elintärkeä joillekin jäsenille

LÖYDÄ OMA HEIMOSI
Vaikka sosiaalinen media erkaannuttaakin meitä tosielämän vuorovaikutuksesta, se voi olla loistava paikka testata ideasi kannattavuutta, jos pohdit oman kerhon perustamista. Siellä voit tunnustella, löytyisikö jo olemassa olevasta verkostostasi kiinnostusta. Ollessaan yksin matkalla Intiassa Alexander Mytton teki päivittäin 6–7∘tunnin kävelyitä, joiden hän huomasi olevan uskomattoman terapeuttisia. Palattuaan kotiin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan hän päätti selvittää, haluaisiko joku liittyä hänen seuraansa vastaaville kävelyille. ”Tein Instagram-tarinan, jossa sanoin, että aion lähteä metsään kävelemään, ja kysyin, haluaako joku lähteä mukaan. En ole itse asiassa koskaan saanut yhtä paljon vastauksia mihinkään muuhun julkaisuun. Tuhannet ihmiset sanoivat haluavansa lähteä vaeltamaan, mutta heidän ystäväpiiristään ei löytynyt samanhenkisiä ihmisiä. Tuntui todella lohdulliselta kuulla, että myös muut ihmiset olivat kiinnostuneita samasta asiasta”, hän sanoo.
Tästä julkaisusta on nyt kulunut kaksi vuotta, ja hän on järjestänyt vaelluksia eri puolilla Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja houkutellut mukaan paljon eri-ikäisiä ja eri taustaisia ihmisiä, joita yhdistää rakkaus luontoa ja ulkona olemista kohtaan. ”Kaipaamme tällaista yhteyttä ja hengenheimolaisuutta tai yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota voi olla nykyään hankala löytää. Tällaiset tapahtumat, joissa ihmiset tapaavat toisiaan kasvokkain, tyydyttävät tämän tarpeen. Minusta on ihanaa, että ihmiset löytävät tiensä näille vaelluksille, ja nautin siitä energiasta, jota kokemus heille tarjoaa – nämä vaellukset tarjoavat ihmisille mahdollisuuden tavata toisiaan, ja jotkut osallistujista viettävät aikaa yhdessä myös vaellusten ulkopuolella”, Alex sanoo.
Kaipaamme tällaista yhteyttä ja hengenheimolaisuutta tai yhteenkuuluvuuden tunnetta, jota voi olla nykyään hankala löytää
Myös Charlotte Black käytti Instagramia testatakseen ideaansa perustaessaan Women in Wellness Supper Club -kerhon muutettuaan takaisin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan Sydneystä, jossa hän oli asunut kaksi vuotta. ”Tiesin, että haluan tavata uusia wellness-alan ihmisiä Lontoossa, joten etsin verkostoitumistapahtumia ja kokoontumisia, mutta kaikki löytämäni vaihtoehdot olivat vähän liian yrityshenkisiä. Halusin jotakin jännittävää, luovaa ja osallistavaa, joten tein julkaisun Instagramiin nähdäkseni, haluaisiko joku wellness-alalla työskentelevä nainen lähteä kanssani illalliselle. Kahdeksan upeaa naista ilmoittautui, ja siitä syntyi niin upea ilta, että minun oli pakko jatkaa tapaamisten järjestämistä.”
VINKKEJÄ KERHOJEN PERUSTAJILLE
Yhteisöllisiä kerhoja löytyy jo paljon ja niitä perustetaan koko ajan lisää, joten jos pohdit oman kerhon aloittamista, pyri löytämään jokin uusi idea, jota ei ole vielä toteutettu. ”Erikoisemman aiheen tai markkinaraon löytäminen on paras tapa päästä alkuun, sekä oman ainutlaatuisen näkökulmasi tuominen esiin”, Charlotte ohjeistaa. ”Pyri rakentamaan vakiintunut verkkoyhteisö, sillä näin löydät todennäköisemmin säännöllisiä osallistujia, mutta älä myöskään lannistu alussa. Jotkin kuukaudet ovat paljon parempia tapahtumien järjestämiseen kuin toiset.”
Alex on samaa mieltä. ”Kun jätät oman egosi pois yhtälöstä, silloin ei ole väliä, tuleeko kukaan paikalle. Olen oppinut, että mitä vähemmän pidät kiinni tietystä lopputuloksesta, sitä helpommin kaikki sujuu. Jos aidosti pidät siitä, mitä luot ja millaista sisältöä jaat, ihmiset huomaavat sen ja siitä huokuva energia houkuttelee ajan myötä samanhenkisiä ihmisiä”, hän sanoo. ”Väittäisin kuitenkin, että tapaamiset kannattaa järjestää mahdollisimman johdonmukaisesti – ihmiset pitävät jatkuvuudesta, jolloin he tietävät, mitä odottaa milläkin viikolla tai missäkin kuussa. Tämä puolestaan tarkoittaa, että he todennäköisemmin sitoutuvat osallistumaan.”
Jos aidosti pidät siitä, mitä luot ja millaista sisältöä jaat, ihmiset huomaavat sen ja siitä huokuva energia houkuttelee ajan myötä samanhenkisiä ihmisiä
NEUVOJA KERHOJEN JÄSENILLE
Kiinnostavia aiheita käsittelevään kerhoon liittymisen hyvä puoli on se, että olet todella motivoitunut osallistumaan tapaamisiin – etenkin, kun löydät sieltä uusia ystäviä ja tuttavuuksia. Koska useimmat kerhot ovat epämuodollisia, perustajat eivät odota sinun osallistuvan joka ikiseen tapaamiseen. ”Osa naisista osallistuu kuukausittain, joka toinen kuukausi tai kahdesti vuodessa – kun tutut kasvot palaavat takaisin, se on minulle henkilökohtaisesti yksi antoisimmista asioista”, Charlotte jatkaa.
These Mums Do -kerhon jäsen Sarah Burton aloitti ”nollatasolta 5 kilometriin” -ryhmässä, mutta nyt hän osallistuu puolimaratoniryhmään niin usein kuin pystyy. ”Yritän osallistua joka viikko, ja huomaan kyllä, kun en käy. Olen löytänyt kerhosta upeita ystäviä, joista on tullut suurimpia kannustajiani. Kerho on tuonut elämääni yhteisöllisyyttä ja ystävyyttä, mieleni on positiivisempi ja tunnen itseni vahvemmaksi ja terveemmäksi, ja tunnen myös saavuttaneeni jotain. Kehottaisin ketä tahansa, joka pohtii kerhoon liittymistä, lopettamaan viivyttelyn ja lähtemään mukaan.”
Yksi Crystalin lempitarinoista Articles Club -kerhosta liittyy kahteen aiemmin toisilleen täysin tuntemattomaan henkilöön, joista tuli parhaita ystävyksiä ja jotka lopulta osallistuivat toistensa häihin. Eräälle toiselle osallistujalle kerho mahdollisti työasioihin liittyvien suhteiden solmimisen, ja tätä tapahtuu usein myös Charlotten Women in Wellness Supper Club -kerhossa. ”Ystävyyssuhteiden lisäksi kerhossa on syntynyt lukuisia upeita yhteistyökuvioita, ja juuri äskettäin yksi osallistuja palkkasi Supper Club -kerhossa tapaamansa henkilön työskentelemään yritykselleen, mikä tuntui todelliselta ympyrän sulkeutumiselta. Näiden yhteyksien puhkeaminen kukkaan on juuri se syy, miksi perustin tämän yhteisön”, Charlotte sanoo. ”Kouluajat eivät olleet helppoja minulle, joten ystävällisen, osallistavan ja tukea antavan ympäristön luominen naisille on minulle todella tärkeää.”
Tällaiset yhteisöt tarjoavat ihmisille luonnollisen mahdollisuuden tavata toisiaan ja solmia ystävyyssuhteita ilman juomisen tai juhlien luomaa painetta. Kerhoista onkin vähitellen muotoutumassa uusi tapa luoda merkityksellisiä yhteyksiä ja pitkäikäisiä ystävyyssuhteita, olivatpa ne sitten rakentuneet fyysisen tavoitteen tai yhteisen kiinnostuksenkohteen ympärille. ”Yhteiskunnan tulisi tarjota enemmän mahdollisuuksia viettää aikaa yhdessä luonnollisella tavalla ilman niitä esteitä, joiden vuoksi yhteyksien solmiminen tuntuu usein niin vaikealta”, Crystal sanoo. ”Tapahtumiin perustuvat yhteisöt täyttävät viimeinkin tämän aukon ja luovat mahdollisuuden tavata toisia ihmisiä terveemmällä tavalla ja tutustua toisiin samoista asioista kiinnostuneisiin ihmisiin.”
-
30,50 €
-
Promotions
109,90 € -
19,50 €